Suomessa oltu jo kohta kolme viikkoa. En oo saanu aikaseks kirjotettuu loppuvuoden tapahtumista ja Suomeen paluusta. Viimosella viikolla maanantaina pakkasin loputkii tavarat ja puolen yön aikaa vasta pääsin tukihenkilöni luokse ku lähtö vähän viivästy. Isäntäperheen hyvästeleminen oli todella outoo, eikä siitä kyynelittä selvitty. Suomesta lähteminen oli paljon helpompaa, koska tiesin että vajaa vuoden päästä tammikuussa takasin ollaa tulossa, nyt on vaa ongelmana se, että en voi sanoo tarkkaa päivää, kuukautta tai välttämättä vuottakaa milloin oon tulossa takasin.

Tukihenkilön luona vietin neljä vikaa yötä. Olin maanantaina niin innoissani ku sain sovittuu kaikkien näkemisen hyvin, ettei mikää mee päällekkäin. Tiistai aamupäivällä oli Heidin näkeminen vuorossa, STS:n kautta Goiâniassa oleva vaihtari, josta mun yks matikan ope kerto. Tääkii jäi hieman viime tippaa, mut tosi hauskaa oli. Kumpa mullakii olis ollu viel puol vuotta jäljellä. Illalla mun oli tarkotus nähä porukkaa koulusta ja sovittii että yks soittaa mulle. Siinä ootin koko illan et milloinkohan nää soittaa ja jouduin toteamaa että kukaa ei soita, enkä oo lähössä mihinkää.

Keskiviikkona oli tarkotus mennä tekemää viimoset ostokset aamulla, mut en saanu tukihenkilööni mukaa ja päätettii et mennää torstaina. Iltapäivällä lähin käymää thaimaalaisen vaihtarin Aomsinin luona, koska Aomsin lähtee päivää aikasemmin ku mie ja tukihenkilöl oli sille jotain asiaa. Illalla oli tarkotus taas mennä ulos, odottaen et joku ilmottaa mulle mitä on meneillää ja jälleen kerran jouduin pettymää. Otti niin päähän ja tuntu siltä, et kyllä sitä täältä jo joutaa pois ku ei mikää tunnu onnistuvan.

Torstaina lähettii sit ostoksille tosin suht myöhää, koska mun oli tarkotus mennä leffaa 2 päivältä. Ostoksilla ärsytti, koska mukana henkilö, joka ei tykkää käydä ostoksilla jne. ja näytti muutenkii niin tylsiintyneeltä ja silt et haluu jo lähtä. Siinä kiireessä yritin sit käydä ne kaupat mihin eniten halusin. Ei ollu mitää mahollisuutta keretä kaheks toisee shoppingii, joten peruin ite sen tapaamisen. Vikana iltana oli tarkotus lähtee baarii ja siitäkii kerkesin olla jo niin innoissani, mut eipä mun kaveri päässy, koska sillä ei ollu kyytiä, joten menin tukihenkilön ja sen serkun ja serkkujen kavereitten kanssa. Baari oli ihan täynnä ja oli kyllä tosi hauskaa, siitä huolimatta, että puolet viikon suunnitelmista oli peruuntunu.

Perjantai: lähtö Suomee. Yöunet jäi hieman vähiin, aamupala ei maistunu ja kädet tärisi vielä ennen lähtöä, koska en tajunnu et oon oikeesti lähössä. Lentokentällä kiitos mukavan virkailijan pääsin ongelmitta, vaikka oli kaks matkalaukkua, joista toinen kuulemma oli n.20kg ja toinen lähemmäs 30kg :D enkä joutunu maksamaa mitää. Hieman huoletti miten Sao Paulossa asiat tulee menemää. Tukihenkilö alko itkemää varmaa joku 10 minuuttii ennen ku mun piti lähtee turvatarkastuksee ja siinä sit yhessä itkettii. Oli niin orpo olo ku menin turvatarkastuksen läpi silmät punasena ja yksin seisoin oottamassa itkien myöhässä olevaa lentoani. Mielessä vaa pyöri, et nyt tää on sit loppu, mut olo oli niin outo, koska Suomessa olisin vasta jonkuu 30 tunnin päästä.

Lentokoneessa sain taas kuulla ku vierustoverit kuiskii: ''hei kato ulkomaalainen'', mut en jaksanu kiinnittää huomiota, ku toiset luulee etten tajunnu mitää. Hölmön lentoni takia lensin eka Brasíliaa ja sieltä vasta Sao Pauloo noin tunnin myöhässä. Hain laukkuni ja menin ulos ja katoin ihmeissäni, et eihän tääl oo ketää vastassa, ihan muutama ihminen vaa, missä AFS:n porukka? En nähny mitää kylttejä tms. onneks sit huomasin ihan tumman miehen AFS:n paita päällä, jonka kanssa mentii syömää ekana ja sen jälkee muitten vaihtareitten luo, jossa näin thaimaalaisia kavereita, joitten sisämaanlento oli peruttu edellisenä päivänä ja näin myöhästyny myös lennolta Thaimaasee. Jenni löytykii sitte Mäkistä. AFS:n porukka Sao Paulos oli niin huippuu, hauskaa oli ja aika meni tosi nopeesti. Jennin kanssa enimmäksee puhuttii keskenää portugalia, suomen kieli tuntu kummalliselta. Enkä joutunu taaskaa maksamaa mitää ylipainomaksuja, ja kotona huomasin et mul ei ollu ku joku yks tai kaks kiloo ylipainoo yhes matkalaukus. Lento Pariisii oli ehkä jonkuu puol tuntii myöhässä sateen takii. Koneessa huomasin selailessa Guarulhosin lehteä, että kentällä myydään Finlândia vodkaa.

Lento Pariisii meni mun mielestä suht nopeesti. Molempien puolella istu ranskalaiset miehet, todella rasittavat. Ja jo on kumma ku kuullutetaa, että lennolla puhutaa: ranskaa, espanjaa, portugalii, italiaa ja arabiaa. No siinä pyysin lentoemännältä suco de laranja, ni johan se kysyy enkuks juice. Portugali tulee paljon luonnollisemmin ni siinä piti yrittää muistella sanoja enkuks. Pariisissa vaihtoaikaa ei tällä kertaa ollu hirveesti. Kummallista kyllä et ennen ku ees mentii uudestaa turvatarkastuksen läpi ni passia oli kysytty jo kolme kertaa. Kunnon turvatoimet. Portille tullessa Finnairin lentoa Helsinkii ootellessa näin jo paljon suomalaisii ja kuulin suomee. Alko jotenkii ärsyttämää. Jo se et Pariisii tuli ni ihmiset on todellakii hiljasii ja nyt ymmärrän todella hyvin ku brassit sanoo et eurooppalaiset on ''sulkeutuneita''. Lento meni enimmäksee nukkuessa. Lennolla kuulutetaa; lämpötila -14 Helsingissä. Kyllä hytisytti pahemman kerran ku koneesta pääsi ulos putkiloo. Kentällä ootti äiti, sisko ja äitin veli.

Ei se ekoina päivinä mitenkää kummalliselta tuntunu olla Suomessa. Ensimmäisen viikon vietin kuumeessa, flunssassa ja yskässä. Sitte ku kaupungille ja ulos pääsi ni kyllä tuntu tyhjältä. Ihmisiä ei juuri missää. Kansalaisopistolla portugalin tunnit oon alottanu, ettei pääse unohtumaa ja mikä tärkein, että kielitaito vielä paranaa ylppäreitä ajatellen. Ekoina viikkoina pää ja ajatukset oli niin kiinni Brasiliassa, mut muu kroppa Suomessa. Ei mee päivääkää etten mieti Brasiliaa, ihmisiä siellä, mitä kaikkea tapahtu jne. Mielessä pyörii vahvasti ajatus yliopiston käymisestä Atlantin toisella puolella.

Viikon päästä torstaina takasin kouluu. Kiva saada taas kunnon päivärytmi, mut saa nähä kauan sitä jaksaa. Lomailukii alkaa jo vähän kyllästyttämää, marraskuun puol välistä ollu lomalla, eikä koulussa opiskelu ollu ihan sitä mitä Suomessa.